Muistelin tuossa pari päivää sitten, kuinka kipristelin hirvittävissä synnytystuskissa, kun pakersin poikaani maailmaan 24- vuotta sitten. Ihan hirvitti vieläkin ajatelle, sillä helppoa se ei ollut totisesti. Mutta yleensä lopputulos on palkitseva, kuten tässäkin tilanteessa. Luin lounastauolla taukotilan päydältä mielenkiinnolla vauvoista kertovaa lehteä, jollaista en ole tiennyt olevan olemassakaan. Lehdessä oli juttu nuoresta naisesta, joka oli tullut vahingossa raskaaksi ja odotti kaksosia ukkomiehelle, joka veti heti liinat kiinni kun kuuli, että oli palanut pohjaan. Ei siinä muuta, mutta kun ko. odottajalla oli jo viisi lasta ennestään. Siis tarinan äiti oli järkyttynyt mielettömästi, koska sai kuudennen ja seitsemännen lapsensa. Tämä siis oli Suomessa, vaikka päähenkilön nimi viittasi itäiseen naapuriin. Toisena mielenkiintoisena lukuna luin, kuin suurin Suomen puhelinjätti lakkauttaa parituhatta työpaikkaa ja kuinka kurssit nousivat saman tien. Tuntuu karmealta ja hyvältä. Karmealta noiden työttömäksi joutuvien takia, mutta hyvältä, koska sijoittaja puolisoni sai hyvät osingot.
Olen ollut koko viikon iltavuorossa töissä, viikko hujahti taas tosi nopeasti perjantaihin. Ulkona on neljä astetta pakkasta, ja arvelin käveleväni kotiin töistä. Se kahden viikon kuntoutus tuntuu vieläkin ripoina kyljissä, sillä siellä todella oltiin notkuvien pöytien äärellä. Mutta uskon siihen, että kun jaksan voittaa kiusauksen pullan muodossa, rivat ovat pian lähteneet. Eilen nousin aika myöhään aamulla sängystä, silti ehdin alustaa ja leipoa toista kiloa pullataikinaa. Hyvä minä. En ole kuukausiin leiponut, mutta se tuntui niin hyvältä, että arvelin leipovani useamminkin.
Pitäisi pitää yllä mielenkiintoa kaikenlaiseen ruokakulttuuriin. Varsinkin kun tulee taas pitkät pimeät illat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti